Tekstejä

Sorry, only in Finnish! Texts on this pages are a part of my artistic work; travel journals that are both independent writings and connected to my drawings. The texts have been a part my Shipwreck -exhibitions in 2015 and 2016.

Tällä sivulla on tekstejä, jotka ovat sekä itsenäisiä kirjoituksia että kuvieni kanssa rinnakkain kulkevia ajatuspolkuja taiteellisen työskentelyn ja arjen erottamattomuudesta.

Matkoja-tekstit ovat olleet osa Haaksirikko-näyttelyä Turun Galleria Å:ssa vuonna 2015 ja Fiskarsin VS Galleryssä 2016. Ne pohjautuvat residenssijaksojen päiväkirjamerkintöihin vuosina 2011-2014 Prahassa, Firenzessä ja Mynämäellä.



MATKA 1
Saari

1.1 Keskiviikko
Maisema on sumua ja vettä. Viereisissä huoneissa ja taloissa asuvat ihmiset kannattelevat minua. On turvallista. Odottamaton tunne.

Mihin uskallan kävellä? Olen vieras ilmestys tien laidassa ja kuitenkin tuttu hahmo, sillä tästä talosta lähtee jatkuvasti uusia ihmisiä tutkimaan maisemaa.


2.1 Olen residenssissä. Olen tehnyt työsuunnitelman: piirtämiskokeiluja eri tekniikoin, sosiaalisuuden ja yksinäisyyden välisen suhteen tarkastelua. Mitä on oma ja mitä on kaikkien tila? Miten liikkumatila laajentuu aikuistuessa? Kartoitan lähiympäristöä: huoltoasema, kyläkauppa ja uimaranta, jossa en ole vielä käynyt. Hiekkatie, savisen pellon reuna. Tie johtaa lähimmälle bussipysäkille.


3.1. Vierailen kirjastossa. Lainaan Maria Peuran Valon reunalla. Teinit Lapissa.
4.1  ----
5.1 Matkaan linja-autolla kaupunkiin. Kyytiin astuu nuoria, jotka ovat matkalla tallilta kotiin ja kodista kaupunkiin. Mistä alkaa kodin ulkopuolinen tila, jossa itsekin juuri nyt olen? Paikat vaikuttavat kävelemiseen, puhumiseen, katseeseen. Mitä Luce I. Sanoisi tähän?

Milloin muu tila alkoi olla olemassa? Koulu, puisto, metsä. Kukaan ei hengaile tammikuussa ulkona.

Luin (aiemmin) kirjan, jossa oli maailma, jossa vanhemmat olivat sivuhenkilöitä ja silti niitä, jotka määrittivät ja tuottivat teinien olosuhteet ja mahdollisuudet. Kuka olen tällä hetkellä suhteessa siihen kuusitoistavuotiaaseen tyttöön, joka pyöräili kesällä vieraan kaupunginosan uimarannalle juomaan muovikassillisen olutta?

Yksinäisyys voi muuttaa muotoaan, mutta tuntua aina tutulta.


6.1 Palaan illalla. En muista kokeneeni tällaista pimeyttä aiemmin. Pimeästä löytyy asuntoni ovi, josta sukellan lämpöön ja valoon.


10.1 Perjantai
Romantisoin maaseutua. En tiedä, mitä täällä tapahtuu.

Kaunis harmaa on kaikkialla. Harmaassa valossa vihreänä hohtava pelto on turvallinen. En osannut odottaa tätä. Olen pesässä. Kaikki nyt olemassa olevat ihmiset ovat samassa talorykelmässä ja ympärillä lainehtivat mutaiset pellot. Naiset (me) keskustelevat: milloin on vanha residenssitaiteilijaksi, miten lapset, miehet, koti? Miten liikkua? Onko naisille yhä miehiä suurempi harppaus ryhtyä maailmaa tutkivaksi ja kiertäväksi taiteilijaksi? Mihin lapsi sijoittuu?





11.1 Olen aloittanut maalauksen. Haparoivia vetoja akvarelleilla piirustuspaperille. Pilvet ovat raskaita. Pellolla on valoa ja pieni ihminen. Melkein aikuinen. Peuran teinit sekoilevat. Ne yrittävät päästä irti juopoista vanhemmistaan, mutta käyttävät ahdistuksesta pakenemiseen voimattomina samoja keinoja kuin vanhempansa.

Nukun huonosti. Yö herättää. Talo natisee. Pimeys ahdistaa. Kotona keskellä yötä herätessäni katson ikkunasta ulos ja näen aina kaupungin valoja. Ikinä ei ole aivan pimeä. Nyt olen maan tasalla. Ikkunasta ei näy mitään. Herään joka yö neljältä postiautoon.

Täällä asui rouva, joka synnytti yksitoista lasta ja kuoli. Piikoja, apulaisia. Ja meitä. Mekin olemme töissä. Paine tuottaa uusia teoksia ja oivalluksia on niin suuri, että jokainen siveltimenveto tuntuu liian raskaalta.

Kävelen. Taivas on valtava harmaa massa, joka vyöryy päälleni. Olen nähnyt saman taivaan aiemminkin - mutta kevyempänä - jonkun toisen maalauksissa. Nyt harmaan eri sävyjä on paljon eikä korkeuksiin heijastu valoja.

Pari tyyppiä pyöräilee lintutornille. Edelläni lumista polkua pitkin kulkevat yksinäiset tassunjäljet. Se on kulkenut pitkään polkua pitkin.

12.1 Taivas, meri, lumi ja huoneet. Laulaja, jonka ääneen ja kertomuksiin olen mieltynyt, on jo tehnyt näkyväksi maailman, jonka aion piirtää. Pilvet valuvat peltojen yllä. Maalaan mustia, märkiä oksia.

13.1 -------

14.1 Brunssi: maa-artisokkakeitto, leipä, uunijuusto. Kirkas talvipäivä muuttaa maiseman. Kuvaan hieman peltoa, lunta ja taloja. Kuka niissä asuu? Luen edelleen kirjaa, jossa otetaan omiksi tiloiksi tyhjiä mökkejä, metsä ja radan varsi. Vanhempien elämä ja ongelma, tukahduttava kiinnipitäminen. Lapset, jotka eivät saa tehdä samoja virheitä kuin aikuiset.

Työhuoneeni ikkunasta näkyy tie, pelto ja talo. Jonkun on ilmestyttävä piirustukseen. Olenko se minä, joka toivon kehoni alkavan kasvattaa lasta vai olenko se minä, joka viisitoistavuotiaana juoksi ovesta ulos etsien omaa tilaa ja olikin yksin? Liian yksin.

15.1 Tänä iltana lähden käymään kotona. Päivällä maalaan. Harmaa taivas kiinnostaa koko ajan enemmän, mutta kertomus puuttuu.

18.1 Ateneumissa uppoudun Rafael Wardin kirkkaisiin väreihin ja liitujen kaoottisiin viivoihin. Ihminen sulautuu osaksi huoneita, rakennuksia ja huonekaluja.

19.1 Vierailu sairaalaan. Ystävä odottaa synnytystä. Vauva tulee olemaan liian pieni.



20.1 Takaisin työn pariin. Lomapäivät kotona ovat ohi. Kirja loppui: teiniahdistus, syömishäiriö, lähtö pois. Mitä sitten kävi? Kaikki suunnat ovat mahdollisia.

Piirustus voisi olla ”naisten pelto”. Millaisia henkiä ja kenen ääniä sieltä nousee? Äh, pakonomaista kertomusten etsintää. Kaikki kuulostaa teennäiseltä. Miksi en vain piirrä?

21.1 Brunssi: couscous, retiisejä, salaatti, kermarahkaa ja marinoituja kirsikoita. Haluan pellolle ihmisiä, mutta koko pinta on jo peittynyt väriin. Saaren menneisyyden naiset ja ehkä joku nykyinenkin? Kirjaan työsuunnitelmaan: lue talon historiikki ja valokuvaa taloa. Huomenna: piirrä värejä, huonekaluja, kulmia, varjoja.

Löydän talon kirjastosta kuvia aiemmin täällä vierailleiden teoksista. Joku on jo piirtänyt pellon ja siihen haamuperheen! Ehkä tästä tulee erilainen. Toivottavasti. Talon huoneitakin on piirretty. En oikein tiedä mitä etsin. Ehkä on taas asetuttava itse kameran eteen. Äiti kasvoi pellon laidalla. Isoäiti hoiti maata, huolehti lampaista ja lehmistä. Minulle maisema on vieras ja tyhjä.

Hiukset: pitkiä palmikoita. Helene Schjerfbeckin kansakoulutyttö (1908) Läpikulkuihmisten kannessa. (Läpikulkuihmisiä: muotoiluja kansallisuudesta ja sivistyksestä 1900-luvun alun Suomessa/ Melkas, Grönstand, Launis, Leskelä-Kärki, Ojajärvi, Palin, Rojola)

Tyttö on selin katsojaan. Sillä on jalassaan farkut, jotka samalla sekä kiristävät reisistä että roikkuvat.

22.1 Keskiviikko
Kuvaan itseäni selin kameraan. Minä siirtyy kuvaan.

23.1 työhuone, 24.1 kauppa työhuone koti, 25.1 koti, 26.1 koti, 27.1 työjuttuja, jotka eivät sisälly työsuunnitelmaan, 28.1 brunssi: madekeittoa ja ahvenanmaalaista pannukakkua, kermaa ja hilloa, työjuttuja, jotka eivät sisälly työsuunnitelmaan, taiteilijaesittelyjä, 29.1 työjuttuja, jotka eivät sisälly työsuunnitelmaan, 30.1 Turku – Outi Heiskanen (WAM), Freud elokuvissa, Jussi Mäntynen, Emil Wikström (Turun taidemuseo), 31.1 kauppa, päiväunet, lehden lukua työhuoneen järjestelyä, 1.2 kartanon historiaa, 2.2 kartanon historiaa

3.2 Maanantai
Sauna, kävely ja uni. Päiviä ja öitä samassa huoneessa sinun kanssasi. Puut ovat käppyröitä, satoja vuosia vanhoja. Tuulen tuivertamia.

Saaren kartanon historia loppuu. Kirja kertoi minulle, että Aminoffit asuivat täällä noin 1795–1945. Yksi asukas, kartanonrouva Eva Matilda Aminoff  synnytti yksitoista lasta ja kuoli 41-vuotiaana. Talo muuttui perheen aikana. Tuli lastenhuone. Mies, kaksikymmentäviisi vuotta vaimoaan vanhempi, otti lisää huoneita omaan käyttönsä. Herran ja rouvan makuuhuoneet olivat eri puolilla taloa. Ruoka tehtiin toisessa rakennuksessa, josta se kannettiin tarjoiltavaksi herroille ja rouville. Aiemmin ranskalaiseen tapaan kaikki ruoat kerralla pöytään, sitten venäläiseen tapaan yksi annos kerralla.

Ympärillä oli torppareita. Tilikirjan mukaan piian häihin ostettiin kolme pöytäliinaa. Lapsia syntyi ja kuoli.

4.2 Haluan aloittaa toisen työn. Sen, jossa kasvot ovat jo aluillaan. Ne piiloutuvat puoliksi oven taakse. Ovia, kaappeja, kakluuneja, tapetteja. Mihin kaikkeen naiset hukkuivat täällä? Minkä taakse itse piiloudun?


5.2 Poimintoja Riitta Koskisen Suomen kartanot -kirjasta: Mikä oli Eva Matilda Aminoffilla vuonna 1822(?), kun hän kuoli kartanon kamariinsa joulun tienoilla? Puoli vuotta aiemmin yhdestoista lapsi oli kuollut synnytykseen. Kamarista näki puutarhaan ja merelle. Juuri nyt ikkunasta näkyy lehdettömien puiden oksia. Keitä olivat talon muut naiset: kamarineitsyt, piiat, taloudenhoitaja, imettäjät, lapset? Ne, jotka käyttivät pääovelta katsottuna talon vasenta puolta.

Lapsilla oli kummeja. Naimaton kummityttö teki kuolleelle lapselle seppeleen hautaan. Muut kummit, nuoret naimattomat miehet auttoivat. Tästä seurasi häitä, lisää lapsia, pitkiä ja lyhyitä elämiä. Morsiamenpukija vuokrasi hääasusteita piioille talonpoikaishäihin ja puki nämä hääjuhlaa varten: musta puku, silkkivyö ja kruunu.

Asun keittiösiivessä. Hiiviskelen kartanossa kuin palvelusväki, hieman salaa ja arkaillen. On naisten, lasten, miesten ja palvelusväen reittejä. Olen saanut tilaisuuden keskittyä kaksi kuukautta omaan työhöni, mutta en tiedä mitä oikein olen tekemässä.

Olutta, viiniä, paloviinaa, punssia, kahvia, teetä.
Pippuria, sahramia, etikkaa, siirappia, sokeria, herneitä, perunoita, kalaa, possu.


6–9.2 Koti. Maksa laskuja, tee näyttelyehdotuksia, etsi uutta työhuonetta.


8.2 Tutkailen hedelmällisyyteen liittyviä riittejä: manaamista ja uskomuksia. Piirrän itseni kylpyhuoneen peilistä ja mietin, olenko syönyt tarpeeksi ravinteikasta ruokaa, olenko ylipainoinen, olenko liian vanha, mikä on endometrioositilanne, tuleeko minussa ikinä kasvamaan uutta elämää. Mitä väliä sillä edes on?

Vuonna 1799 parikymppinen Eva Matilda meni neitsyenä naimisiin miehen kanssa, joka oli neljäkymmentäviisivuotias ja kaksi kertaa eronnut. Ainoa lapsi siihen mennessä oli kuollut. Eva täytti tehtävänsä ja synnytti paljon lapsia. Avioliittoa kuvattiin onnelliseksi. Kartanon piiatkin, vaikkapa Liisa, menivät naimisiin ja kai hekin synnyttivät lapsia.

Millainen oli heidän suhteensa omaan kehoonsa? Mikä oli Evan ja Liisan ero? Katse kierää nykyhuoneissa. Kuivatut kasvit, kasviaiheiset maalaukset, tapetit. Valokuvat. Huonekalut. Peili, kynttiläkruunu. Evan perimät huonekalut.

Komerot.



9.2 Vau.fi hedelmällisyysvinkkejä 2014: ”Syö rasvaisia maitotuotteita: jogurttia ja maitoa. Ei liikaa kuitenkaan. Annos/päivä. Mitä enemmän elimistössä on rasvaa, sitä enemmän se tuottaa estrogeenia. Kuidut, hedelmät, ei kahvia, ylimääräiset kilot pois. Ei tulehduskipulääkkeitä, kuten ibuprofeiinia ja ketoprofeiinia ovulaation aikaan. Riittävä D-vitamiini vähentää epäsäännöllisten kuukautisten riskiä. Syö lihaa kohtuudella. Ei suuseksiä. Älä stressaa. Älä kuntoile liikaa. Raju lihastreeni vähentää hedelmällisyyttä.”

Magic, body and social order: the construction of gender through women’s private rituals in traditional Finland (Laura Stark-Arola). Huomautus 7.3.2015: edelleen hankkimatta ja lukematta, mutta kiinnostaa yhä.



11.2 Koska ulkona on liian kylmä ja kosteaa, on asioita tuotava sisälle piirrettäväksi. Kerään käpyjä.


12.2 Suomen kartanot: Säätyläislapsille opetettiin tapoja. Tytöille tanssia, sulavaa liikkumista. Tyttökoulujen tultua yleissivistystä ennemmin kuin käytöstapoja. Ystävän vauva voi hyvin ja on kotiutumassa.


13.2 Muita töitä. Haluan jo takaisin kotiin, arkeen.


14.2 Kauppamatka, kahvi ja munkki, ruokaostokset.


15.2 Piirrän kartanon huoneita: salin tuolit, entinen kirjasto, josta näkymä salin poikki förmaakiin. Kattokruunu. Peili. Kukkatapetit.

Kävelen lähikauppaan. Tarvitsen öljyä uunikasviksiin. Illastamme residenssiseurueen kanssa. Olen flunssainen. Kävelylenkin ja suihkun jälkeen en olisi millään jaksanut lähteä yhteiseen keittiöön. Puhumiseni oli laimeaa ja vaikeaa. Poisjäänti ainukertaisesta hetkestä olisi kuitenkin harmittanut liikaa.


16.2 Flunssa. En ole kovin kipeä, viluinen ja hieman nuhainen vain, mutta en siltikään pääse tästä huoneesta pois.

Työ on pilalla. Halusin saada jotain valmiiksi, hätäilin ja lopputuloksena on sotku. Suuri paperi on täynnä likaisia värisävyjä, lyijykynää ja akvarelliyritelmiä. Olen turhautunut ja vihainen. Miksi en osaa ottaa rennosti? Ikään kuin joku koko ajan hengittäisi niskaani ja pakottaisi tuottamaan jotain juuri nyt. Ja minä teen, hätäilen ja hengästyn. Kuin en oikein olisi ansainnut paikkaani.

Olen eri rytmissä kuin muut ja silti haluan olla heidän seurassaan. He tekevät tästä paikasta sen mikä se on.










Olen piirtänyt hieman päärakennusta. Kustavilaiset tuolit rivissä, kattokruunu, peili.

Läpikulkuihmisiä: suomalaisen sivistyneistön ja kansan väliset raja-aidat, moraali- ja siveyskoodistot. Piiat olivat uhka säätyläispojille ja heidän äideilleen. Piiat, jotka opiskelivat, olivat aina jotain alempiarvoista, vaikka kuinka peilasivat ja kaunistautuivat. Sivistäminen – vanhassa kielessä pellavan harjaamista, kaunistamista.


17.2 Kuvaan sumuista maisemaa. Puita ja ilmaa, taivasta. En tiedä mitä tehdä kuvilla. Tarinat piikojen olosuhteista kiinnostavat.

On flunssainen olo ja kylmä koko ajan.

Suuri piirustus ei etene, joten piirrän ajan kuluksi uudestaan jo tallentamiani tiloja: huoneita kartanosta, A:n divaani kuin terapiatuoli, lisää tapetteja, kuisti. Kaikki siirtyy paperille punaisella musteella.


18.2 ---


19.2 Jatkan punaisella: piirrän förmaakin ikkunasta näkyviä käppyräisiä puita. Oloni on tokkurainen eilisestä kaupunkireissusta. Turku näyttäytyy nyt paljon kepeämpänä ja kauniimpana kuin viisitoista vuotta sitten.



20.2 Kahden kuukauden saldo:

1
Paperia 140 x 200 cm, akvarellipuuvärilyijykynäsotku. Lyijykynä ja keltainen sekoittuvat. En tiedä, saako kuvasta enää puhdasta. Paperille siirtynyt maisema näkyy työhuoneeni ikkunasta. Siihen on hypännyt puu, joka on todellisuudessa talon toisella puolella. Olen selin katsojaan. Sumuinen taivas on kuin marraskuu, mutta silti on tammikuu. En ole ikinä kokenut tällaista tammikuuta. Harmautta, jonka seassa ruoho vihertää.

2
Akvarellipaperi Firenzestä: päärakennuksen yläkerran makuuhuone ja puu talon takana, soisen merenrannan laidassa. Silloin, kun tämä paikka oli vielä saari, puun kohdalla on ollut vettä. Suojeleva puu. Makuuhuone on vielä kesken ja paperia on lisää. Kotiin palatessa on työstettävänä Firenzen renessanssihuuma ja suomalainen maaseutu peltoineen ja säätyläis-/työläishistorioineen. Kuka täällä asui silloin, kun Michelangelo teki Mediceille veistoksia hiostavassa ja täpötäydessä Firenzessä? Mitä Eva Aminoff tiesi italialaisista ihmeistä elellessään hienosti täällä kylmässä ja pimeässä pohjoisessa kahvia, teetä ja punssia juoden, venäläisillä illallisilla vieraita kestiten, joka vuosi synnyttäen?

3
Suuri piirustuspaperi: kasvojeni alku akvarellein. Pilalle mennyt puoli on peitetty lyijykynällä. Lyijykynää on kumitettu pois: kasvot heijastuvat peilistä, joka on ehkä förmaakin seinällä. Olen paikkaa aristeleva, menneisyyden yhteiskuntaluokista paikkaani etsivä tai niihin itseäni vertaava. Minkä kartanon mailla oli se torppa, johon isoisäni syntyi vuonna 1915 ja johon isoisoäiti Tehilla kuoli synnyttäessään viimeistä lastaan? Isoisä oli silloin kolmevuotias. Viisitoistavuotiaana hän tiesi haluavansa papiksi ja toteutti tavoitteensa. Sisarukset olivat kai piikoja ja taloudenhoitajia, joista tunsin vain yhden. Isotäti asui Lauttasaaressa kerrostalossa. Lapsena vierailu kierreportaisessa talossa oli ihmeellisintä mitä tiesin ja päätin isona muuttaa kaupunkiin.

Tunnen muiden isovanhempieni kotitalot paitsi isoisän torpan. Ukki oli läpikulkija, ylioppilas torpasta. Kuten tutkimus minulle kertoi: nousukasylioppilaalla ei ollut enää paikkaa. Omat vierastivat sivistynyttä, samoin porvaristo, kun ei ollut syntymästä saakka kasvanut sivistykseen, tapoihin. Niinkö se oli? Mistä minä tulen tähän hetkeen, tähän yhteisöön?

4
Tyhjä paperi: vieressä on kuva lammesta ja luonnos veden päällä keikkuvasta tytöstä. Ennen vanhaan jokunen nuori nainen (ainakin romaaneissa) käveli järveen, jättäytyi veden alle epätoivon hetkenä. Lammen vesi on mustaa ja niin ovat puiden heijastuksetkin.

5
Pieniä piirroksia mustalla ja punaisella musteella. Omakuvia, maisemaa, kartanoa, työtilaa. Synkkiä kuvia. Alan vihdoin saada otteen puiden koukeroisista oksista. Muusta en tiedä.



Enää viisi päivää.

21.2 Tuuli huojuttaa puita ikkunan ulkopuolella. Tuuliryöppyjä. Lunta, joka etenee pieninä, melkein näkymättöminä pyörteinä. Maa ei ole lumen peitossa.

Neljä vuorokautta.

Ehtisin piirtää vielä uusiksi hahmotelman pimeästä lammesta. Lampi, puut sen ympärillä ja sauna pitää käydä myös kuvaamassa.

Suku, itseymmärrys, mikro- ja makrohistoria. Kansallisen identiteetin, naisten ja miesten ketjut. Yhteiskuntaluokat, arvostukset. Löytyisikö parin vuoden takaisesta lopputyöstä polku, joka on jäänyt kesken?



22.2 Huomisen työsuunnitelma: lampi siirtyy suurelle paperille.


26.2 Kotona.


---------------------------------------------



30.4 Uusi työhuone, uusi koti. Piirrän kartanon tuolirivin hiilellä uudestaan suuremmalle paperille. Punainen muste on alkanut haalistua valossa! Kaikki on piirrettävä uudestaan. Odotus, vierailu. Julkisen tilan pelko. Koko tuolirivistö tuijottaa huoneeseen astujaa. Harmaan joukkoon on eksynyt neonvärejä. Häiritseviä, vieraita välähdyksiä tuttuuden keskellä.



MATKA 2

Heinäkuu Firenzessä



 Jälkikäteen kirjoitettua.


Saavumme Roomaan. Palmut ja helle vastaanottavat minut. En ole puoleentoista vuoteen käynyt Tukholmaa pidemmällä, enkä ikinä aiemmin täällä. Olen pakahtua jännityksestä ja innostuksesta. Eroan heti matkan aluksi joiksikin päiviksi matkaseurastani ja lähden kohti taloa, joka tulee olemaan asuntoni seuraavien viikkojen ajan. Seura tulee paikalle myöhemmin. Juna vie Firenzeen, jonka laitamilta, kukkulan päältä löytyy vihdoin oikea talo. Vastassa on kaksi kissaa. Illalla saapuu toinen asukas. Jaamme illallisen ja pakastimesta löytyneen Limoncello-pullon loput.

Käyn museoissa, katselen kaupunkia, syön ja juon. Yksin ja seurassa. Museoissa loikin muutaman vuosisadan aikavälillä, lähinnä 1300–1500-luvuilla. Kadunkulmauksista, museoiduista veistoksista, palatseista, kirkoista, luostareista ja maalauksista välittyy palanen siitä, millainen kuhina kaupungissa on käynyt viisisataa vuotta sitten. Taiteilijoilla vaikuttaa olleen runsaasti töitä. Nykyarjen havainnointi keskittyy ihmisiin lähibussissa, jolla kuljen kaupunkiin: on naisia ja miehiä matkalla töihin ja amerikkalaisia turisteja, jotka laskeutuvat kukkuloiden villoilta päiväretkelle kaupunkiin. Kaduilla afrikkalaiset miehet kaupittelevat säätilan mukaan aurinkolaseja tai sateenvarjoja. Nykytaidekeskus on suljettu. Duomon edustalla parveilee turistilaumoja oppaineen.

Tarkoituksenani on tutustua ennenkaikkea renessanssin naiskuvaan, mutta välipysähdyksenä renessanssin ja vuoden 2013 välillä on suomalainen Elin Danielson-Gambogi, jonka jalanjäljissä romanttisesti suunnittelen kulkevani. Elin Danielson-Gambogi (1861–1919) matkusti Firenzeen vuonna 1895 ja jäi maahan avioiduttuaan italialaisen taidemaalarin kanssa. Rooli muuntui itsenäisestä taiteilijasta pienen kylän taiteilijaksi ja taiteilijan vaimoksi. Samalla, kun kiertelen museoita, Elinin elämä kummittelee ympärilläni. Hän kävi varmasti samoissa paikoissa, havainnoi maalausten värejä ja kaupungin rakennuksia. Toisaalta hän maalasi ympäröivää arkimaisemaa. Elin alkaa tuntua suorastaan nykyhetken ihmiseltä, jonka kokemuksiin kuvittelen voivani samastua. Hänenkin aikalaisensa päivittelivät turismia ja naiset loivat itsenäistä uraa taiteilijoina. Mutta entä renessanssin firenzeläiset? Miten tutkia naiskuvaa aikakaudelta, jonka ihmiskäsitykseen en ole tarpeeksi perehtynyt?

Jossain välissä käyn Venetsian biennaalissa. Kohtaan parissa päivässä satoja nykytaiteen ja 1900-luvun taideteoksia. Olen yksin ja puhelen vain teosten kanssa, vaikka joka paikassa on valtavasti ihmisiä, taideturisteja. Kykenen muistamaan matkasta ainoastaan pienen Dorothea Tanningin maalauksen. Matkaa seuraa ähky ja on ihana palata ”kotiin” ja renessanssin pariin.

San Marcon luostarissa Fra Angelicon freskot hiljentävät. Haaleat värit, hiljaisuus, keskittyneisyys, kiviseinät. Pyhyys. Pyhien miesten paikka. Ruuhkaa ei ole. Tukahduttavan kuumasta ja täpötäydestä Uffizista löydän muotokuvia, joista vakavat naiset tuijottavat minua: Sofonisba Anguissolan omakuva (n.1552), Caterina de Medici, Firenze (1519–1589), Artimesia Gentilechi (1593–1651), Sebastiano del Piombon Portrait of a woman (1512), nimettömän naisen muotokuva. Nimettömän naisen päässä on laakeriseppele. On arvuuteltu, että kyseessä olisi tuntematon runoilija. Rakastavan aviovaimon muotokuvassa (nimi ja tekijä kateissa, olisi pitänyt kirjoittaa kaikki ylös) mekon kuviointi symboloi hedelmällisyyttä, auki olevassa kirjassa on raamatun rakkaudenveisu. Katselen vaimoja, tyttäriä, rakastajattaria, lastenhoitajia ja sisaria.  Maallinen ihminen löytyy muotokuvista, joihin vauras nainen on ikuistettu uskollisena ja hyveellisenä aviovaimona. Naishahmot ruumiillistavat hyveitä, kuten uskollisuutta ja voimaa. Renessanssin nainen kietoutuu myös osaksi uskonnollista kuvastoa ja antiikin mytologioita.  Jumalattarien vaatteet koostuvat laskoksista toisensa perään, henkilömuotokuvien keho taas on kiedottu paksuun samettiin, kultakirjailuihin ja koruihin.  

Naistaiteilijoita renessanssin kuvastossa on vähän. Katse on suunnattava muihinkin toimijoihin: nunnaluostareihin, orpokoteihin ja sairaaloihin. Kaupungista löytyy muun muassa entinen orpokoti, Ospidale Degli Innocenti, jonka luukulle vauvoja sai aikoinaan jättää nimettömänä, jos ei muuta keksinyt aviottomalle tai muuten vain ylimääräiselle lapselle. Joskus orpojen mukaan jätettiin tunnistuskoruja johtolangaksi mahdollistamaan vanhempien ja lasten yhteen paluu. Andrea della Robbian kapaloidut lapset rakennuksen julkisivun reliefeissä ovat yhä osa kaupungin nykyilmettä. Toimivia vauvaluukkuja löytyy nykyisin ainakin Saksasta. Häpeä ja mahdottomat tilanteet eivät ole kadonneet.

Asumukseni lähellä kävelen hämyisässä illassa oliivipuiden ohi. Sellaisia Elin maalasi henkilöidensä taustalle. Hän kuvasi muun muassa naisia pyykkäämässä ja itseään maalaustelineen äärellä. Talon edustalta aukeaa toscanalainen maisema kukkuloineen. Renessanssin muotokuvien utuisat taustamaisemat tulevat todellisiksi. Sävyt ovat samat. Näitä maisemia on havainnoitu kauan. Melkein jokainen päivä päättyy siihen, että istumme pimeän tuloon saakka pihalla kunnes kauimmaisia vuoria ei enää näy.

Aikaväli on liian pitkä punaisen langan löytymiseen. Mikä olento nainen oli tässä kaupungissa viisisataa vuotta sitten? Kärsinkö Stendahlin syndroomasta, helteestä vai hyvässä seurassa lomailun onnesta, kun kuvat, ympäröivä maisema ja menneet vuosisadat sulautuvat yhdeksi sumuiseksi kuvamassaksi?

Matkaan Roomaan päivää ennen paluulentoa. Viimeiseksi kiipeän Palatine-kukkulalle, josta renessanssin henkiin herättämät antiikin jumalat ja jumalattaret löytyvät alkuperäisiltä sijoiltaan. Afrodite, Artemis, kaikki. Ajantaju alkaa hämärtyä. Haluan takaisin kotiin.


MATKA 3
Prahassa kerran joulukuussa



Ensimmäinen päivä. Saavun aamulennolla, jotta en joudu etsimään asuinpaikkaani pimeässä. Löydän helposti perille. Toinen, jo kuukauden kaupungissa viettänyt residenssiasukas pyytää mukaansa baariin.

2. päivä Tsekkiläistä nykytaidetta, nuoria taiteilijoita. Mustaa naurua, nyky-yhteiskunta ja sadut risteävät. Toinen residenssiasukas lähtee. Kuuntelen tyhjän asunnon kolinaa.
3. päivä Juoksulenkki puistossa.
4. päivä Hiljaisuutta. Kävely Kampa-museoon. Kupka. Asuntoon saapuu lisää vieraita.
5. päivä Aamulenkki puistossa. Saapuu taas lisää vieraita. Illalla tapaan kaupungissa asuvan Evan. Olemme kohdanneet kerran Ranskassa pari vuotta sitten. Eva ehdottaa, että tekisimme yhteisiä piirustusretkiä kaupungille.
6. päivä Aamulla käymme taidetarvikeliikkeessä. Iltapäivällä vierailen Modernin taiteen museossa. Ohjelmassa nykytaidetta ja koko 1900-luku. Klimt. Milena Dopitovan (s.1963) teos, jossa kaksi naista, kaksoset, maskeerataan noin kuusikymppisiksi. He tanssivat hiljaa ja soittavat pianoa. Mitä he ovat kokeneet?  Itsenäisyyspäivän viettoa residenssissä ja lähibaarissa (miksi aina matkalla kansalliset juhlapäivät, joita en kotona vietä, heräävät henkiin?).
7. päivä Krapula. Bussilipun haku Hradčanskán metrolta. Kahden gallerian etsintää. Toisessa piti olla          jotain naiskehoaiheista. Ei ollut. Menen nukkumaan klo 22. Herään seuraavana aamuna klo 10.


8. päivä Piirustus huoneesta. Ovi johtaa aulaan. Juoksulenkki. Muistilappujen selvittelyä. Ulos. Avoimet ovet taiteilijoiden vierasstudioilla. Teoksissa on vaikutelmia kaupungista.
9. päivä Aamu: muistiinpanojen selvittelyä. Iltapäivällä piirrämme Evan kanssa Mala Stranan Pyhän Nicholas´n kirkossa, joka on valtava barokkikirkko. Se on täynnä turisteja oppaineen, valaistu Kristus loistaa ristillä. Katon pastellisävyt on kirkkaasti valaistu.
10. päivä Matkaamme pieneen kylän. Kiipeämme mäelle, jonka päällä keikkuu puinen risti. Olen katolisen herätyksen saaneen Evan matkassa. Syömme lounasta paikallisessa ravintolassa: Unkarista tuttu kuorrutettu juusto, keitetyt perunat ja jälkiruoaksi kermavaahdolla kuorrutettu, mandariinitäytteinen lettu. Pari olutta. Piirrämme. Tulen kotiin, kaadun sohvalle. Teen ruokaa, vaikka en ole kovin nälkäinen. En saa lähdettyä enää ulos, vaikka etsin lakkaamatta ohjelmaa: elokuvia, näyttelyitä. Residenssitoverini palaavat myöhään.
11. päivä Kirkkoja ei tässä kaupungissa voi välttää. Ne ovat sadunomaisia, eivät pelottavia. Mutkaiset keskiaikaiset kadut, lievä harmaus ja nuhjuisuus ovat kauniita. Menen Evan kutsumana adventtimessuun, vaikka en ole varma, onko se asianmukaista ilman omaa uskonnollista vakaumusta. Kirkko on kylmä, katse harhailee barokkiveistoksissa ja kullatuissa risteissä. Lapset esittävät meksikolaisen joulukuvaelman, jossa paholaiset ottavat mittaa enkeleistä. Aurinko paistaa katonrajasta. Puupenkit ovat kylmät. Nautimme kirkon kellarissa pullaa, teetä ja luumuviinaa taskumatista. Jatkamme kahvilaan. Tilaamme kahvia, kuumaa viiniä ja lettuja. Piirrämme ihmisiä. Seuraavaksi menemme näyttelyyn vanhan kaupungin puolelle yli Kaarlensillan, läpi turistimassojen. Otan sillalla pari kuvaa. Sillan veistokset piirtyvät mustana vasten taivasta. Václav Radinský (Pariisi–Tsekki n.1877-1949), impressionistimaalari maalasi vuodesta toiseen maisemaa. Valo ja varjo vuorottelevat. Matka jatkuu vielä syömään. Poimin ravintolan noutotiskiltä maissia, smetanaselleriä, patonkia ja punaviiniä. Piirrämme taas. On jo pimeä ja palaan kotiin.

12. päivä Piirroshetki rautatieasemalla. Uusi ja vanha puoli.
15. päivä Uinti Podolissa, ulkona. Lämpötila on +10. Piirustusiltapäivä kahvilassa ja ”keskiaikaisessa” ravintolassa, syömme hämärässä perunavalkosipulikeittoa emalikattilasta. Eva on flunssainen. Ravintola on turistien täyttämä, mutta uppoudumme pimeään nurkkaan piirtämään.
16. päivä ----------
17. päivä Aamulla kirpputori. Lounastan Evan kanssa. Syön taas kuorrutettua juustoa. Piirrämme hetken Kotva-tavaratalon kahvilassa. Iltapäivällä käyn Doxissa, nykytaiteen museossa, jossa on Lucifer-näyttely. Kuinka jokaisesta voi tulla paholainen omaan yhteiskuntaansa mukautumalla, siihen hukkumalla? Illalla päädyn suomalaisiin pikkujouluihin, joista kotiudun aamulla.


18. päivä Koti ja krapula.
19. päivä Koti ja kipeys.
20. päivä Koti ja kipeys. 
21. päivä Katselen ihmisiä Mustan Madonnan talon kubistisessa kahvilassa. Tämä on kaupungin aikajanalla uusi rakennus, 1900-luvun alusta. Vierailen Evan luona: röstiperunoita, hapankaalia ja olutta. Vaihdamme piirustukset. Olemme yksinämme tehneet samanlaiset kotikuvat, joissa jalkamme näkyvät. Minun jalkani ovat toisella tuolilla, Evan jalat sohvapöydällä. Seikkailen kotiin mutkitellen muutamalla raitiovaunulla.


22. päivä Piirrän veistoksen, jota Eva korjaa kirkolla. Se on pyhä Monika, Augustinuksen äiti. Kiipeämme yläkertaan katsomaan urkuja ja kaikkea rojua, mitä ullakoille kertyy, kuten mustuneita barokkimaalauksia. On paljon Jeesuksia ja pyhimyksiä. Eva johdattaa minut lounaalle Kavarna Slaviaan. Syön mainion ratatouillen. Juon svarene vinon. Kierrämme juutalaiskorttelin kautta ja kurkimme hautausmaalle muurissa olevasta pienestä ikkunasta. Viimeisenä vierailen pyhän Agneksen luostarissa, joka toimii nykyisin museona. Uppoudun pariksi tunniksi 1200–1500-luvun pyhimysten, Neitsyt Marian ja Jeesuksen maailmaan. Pyhä Agnes, prinsessa, kieltäytyi avioliitosta, ryhtyi nunnaksi ja rakennutti luostarin. Rakennuksessa on työhuone, jossa kirjottiin ja luettiin. Oliko tämä yksi naisten vapautumisen mahdollisuus, vapaus muuhun kuin äitiyteen ja miehen palvelemiseen? Kristuksen morsiamet.
23. päivä Kotona, olen taas kipeä.
24. päivä Jouluaatto. Aamupäivällä kävelen lähikorttelit ympäri. Teen linssisalaattia ja          saksanpähkinäsinihomejuustosalaattia. Kuumennan viiniä, lisään mausteita. Ilta alkaa mukavasti, mutta lopulta olemme kaikki kovin humalassa. Yritän nukahtaa, mutta huone pyörii silmissäni. Olen ainoa, joka on tullut tänne itsekseen, ilman paria.

25. päivä Lähtö. Siivoan. On krapula ja flunssa.



Matkan saaliina on kolmisenkymmentä lyijykynä- ja puuväripiirrosta kaupungista ja asunnosta.






No comments:

Post a Comment